Kasvua aineettomasta taloudesta

Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö tekevät kahdesti vuodessa pk-yritysbarometrin, joka kuvaa pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja toimintaympäristöä. Tuoreimman barometrin mukaan Keski-Suomessa on onnistuttu hienosti tavaratuotantoon perustuvassa kansainvälistymisessä, kun taas aineettoman talouden mahdollisuudet ovat hyödyntämättä.

Neljäsosalla maakuntamme yrityksistä on vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla. Luku on kasvanut vuodentakaisesta ja on kolme prosenttiyksikköä muuta maata korkeampi. Yli puolet viennistä on suoraa tavaroiden vientiä.

ELY-keskuksen vahva panostus uusien kasvu- ja vientiyritysten löytämiseen ja tukemiseen näkyy. Yrityksen omalla merkillä tuotteitten teettäminen ulkomailla on meillä muuta maata yleisempää. Brändin suojaamisen koulutuksistani on ollut hyötyä.

Aineeton arvonluonti on kasvua ilman lisääntyviä tuotanto- ja logistiikkakustannuksia tavaratuotantoon verrattuna pienemmällä ympäristövaikutuksella.


Yritysten kasvuhakuisuus on laskenut, Keski-Suomessa keskiarvoa enemmän. Vierastammeko tavaratuotannon kovaa kansainvälistä kilpailua? Sijaintimme Pohjolan perukoilla heikentää kilpailukykyämme ylimääräisillä kuljetuskustannuksilla. Matkaa lähimpään vientisatamaan on reilu parisataa kilometriä. Valttikorttimme ovat ympäristöystävälliset korkean teknologian tuotteet, joita olemme hyviä keksimään ja kehittämään.

Aineeton talous on arvon luontia aineettomasta pääomasta, kuten ideoista, tiedosta, osaamisesta, brändeistä ja ennen kaikkea tekijänoikeuksien suojaamista luovista sisällöistä. Aineeton arvonluonti on kasvua ilman lisääntyviä tuotanto- ja logistiikkakustannuksia tavaratuotantoon verrattuna pienemmällä ympäristövaikutuksella. Siinä meillä on varaa kehittyä.

Pk-yritysbarometrin mukaan viisi prosenttia yrityksistämme ilmoittaa kansainvälistymisen keinokseen lisensoinnin tai franchisingin. Luku on pieni, vaikka onkin kasvanut ja on muuta maata hiukan korkeampi. Vain alle viisi prosenttia kaikista yrityksistä käyttää digitaalisia kanavia ja alustoja palvelujensa jakelussa ja markkinoinnissa, eikä tilanteen uskota parantuvan seuraavan vuoden aikana. Big dataa ja teollista internetiä hyödyntää vielä harvempi.

Sisältötuotteisiin nojaava globaali aineeton talous kasvaa tavaratuotantoa enemmän.


Digitalisaation ja alustatalouden hyödyntäminen on heikkoa, vaikka niiden merkitys kasvulle ja kansainvälistymiselle tunnustetaan. Tilanne on parempi, kun tarkasteluun otetaan mukaan peliala, kyberturvallisuus ja vaikkapa e-urheilu, joihin maakuntamme panostaa.

Tämä kannattaa, koska sisältötuotteisiin nojaava globaali aineeton talous kasvaa tavaratuotantoa enemmän. Alan opiskelijat, yrittäjät ja rahoittajat kohtaavat Digi & Game Centerissä Matarassa.

Keski-Suomen vahvuus on ollut koulutus ja on sitä jatkossakin. Oppilaitoksistamme valmistuu runsaasti tavaratuotannon osaajia, joita tarvitaan edelleen. Kasvu on kuitenkin aineettomassa taloudessa, jonka pelisäännöt ovat toisenlaiset. Kilpailu ei ole vain tuotteiden välillä, vaan sitä käydään enenevässä määrin kuluttajien mielissä immateriaalioikeuksilla suojattujen brändien avulla. Sen pelin voi oppia. Jos joku, niin me keskisuomalaiset.




Kirjoittaja on Team Finland -kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Keski-Suomen ELY-keskuksessa. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Keskisuomalaisessa 8.9.2025.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rauhoitettujen eläinten hallussapito, myynti ja vaihtaminen on kielletty

Turvetuotantoalueiden ennallistaminen: Kurkistus Tommin maastotyöpäivään

On tilanteita, jolloin huonokuntoinen päällystetty tie on järkevää parantaa soratieksi