Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2024.

Keski-​Suomesta vetovoimainen kasvun ja innovaatioiden keskus

Kuva
Olemme kekseliästä kansaa ja ideoita syntyy. Valitettavan usein monet keksinnöt ja ideat jäävät pöytälaatikkoon. Entä jos myisit keksintösi lisenssin? Siitä luotaisiin yritystoimintaa ja työtä – ja sinä saisit tuloja. Teemme arjessa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa, vaikka emme ehkä ymmärrä sitä tekevämmekään. Suurin osa yrityksistä kehittää liiketoimintaa, palveluita, tuotantoa ja teknologiaa, luo uusia ideoita ja innovaatiota ja tekee tuotekehitystä. Tutkimus toimii samoin: se ennakoi, luo uutta osaamista, uusia innovaatioita tai soveltaa osaamista kehittämiseen ja uuden luomiseen. Teemme arjessa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI), vaikka emme ehkä ymmärrä sitä tekevämmekään. Hallitus on asettanut valtakunnalliseksi tavoitteeksi kasvattaa TKI-panostusta neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Nyt luku on Keski-Suomessa 2,7 prosenttia. Euroissa tämä tarkoittaa 150 miljoonan euron TKI-lisäpanostusta joka vuosi. Vaikka kaikkialta m