Yritysrahoitus hakee uutta suuntaa epävakaassa maailmassa – kaksoiskäyttö nousee keskiöön
Epävakaa kansainvälinen tilanne heijastuu yhä selvemmin myös yritysrahoituksen painopisteisiin. Suomessa maanpuolustuksen ja siviiliyhteiskunnan huoltovarmuuden kivijalkana on aina ollut tiivis yhteistyö eri toimijoiden kesken. Yritykset ja yhteisöt ovat olleet keskeisessä roolissa yhteiskunnan toimintakyvyn turvaamisessa – niin kriiseissä kuin normaalioloissakin. Yhteistyö perustuu ennakointiin ja sopimiseen, jossa kaikkien osapuolten resurssit valjastetaan yhteiseen käyttöön.
Suomi on vahvasti muutoksen kannalla. Kansallinen päätöksenteko on käynnissä, ja sen odotetaan valmistuvan kuluvan vuoden aikana. Käytännössä tämä tarkoittaisi noin 300 miljoonan euron uudelleenkohdentamista nykyisen EU-ohjelmakauden sisällä. Rahoitusta siirrettäisiin muista tavoitteista tukemaan komission linjaamia päämääriä.
Yrityksille tämä avaa uudenlaisia mahdollisuuksia. Kaksoiskäyttötuotteita kehittävien ja valmistavien toimijoiden kannattaa seurata valmistelun etenemistä tarkasti ja varautua hyödyntämään avautuvat rahoituskanavat. Kyse ei ole vain puolustuksesta – kyse on myös siitä, miten suomalainen osaaminen ja innovaatiot voivat palvella yhteiskuntaa monipuolisesti ja kestävästi.
Kirjoittaja Jukka Lehtinen toimii Keski-Suomen ELY-keskuksessa ylijohtajana. Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Keskisuomalaisessa 9.6.2025.
Viimeistään Venäjän hyökkäyssota ja Suomen NATO-jäsenyys ovat nostaneet kaksoiskäytön – eli siviili- ja sotilaskäyttöön soveltuvien teknologioiden, infrastruktuurin ja palveluiden – keskeiseksi käsitteeksi myös talous- ja elinkeinopolitiikassa. Kaksoiskäyttö ei ole vain turvallisuuspoliittinen kysymys, vaan myös kasvun ja kilpailukyvyn mahdollisuus.
Tämän on tunnistanut myös Euroopan komissio, joka esitti keväällä 2025 EU-rahoitusvälineiden hyödyntämistä puolustusinvestointeihin. Komission mukaan alue- ja rakennepolitiikan ohjelmia tulisi suunnata teollisen kapasiteetin vahvistamiseen sekä kaksoiskäyttötuotteiden ja puolustuksen kehittämiseen kaikilla EU:n alueilla – myös pk-yrityksissä.
Kaksoiskäyttö ei ole vain turvallisuuspoliittinen kysymys, vaan myös kasvun ja kilpailukyvyn mahdollisuus.
Lisäksi halutaan tukea kriisinsietokykyisen infrastruktuurin rakentamista, joka mahdollistaa sotilaallisen liikkuvuuden ja vahvistaa yhteiskunnan resilienssiä.
Suomi on vahvasti muutoksen kannalla. Kansallinen päätöksenteko on käynnissä, ja sen odotetaan valmistuvan kuluvan vuoden aikana. Käytännössä tämä tarkoittaisi noin 300 miljoonan euron uudelleenkohdentamista nykyisen EU-ohjelmakauden sisällä. Rahoitusta siirrettäisiin muista tavoitteista tukemaan komission linjaamia päämääriä.
Yrityksille tämä avaa uudenlaisia mahdollisuuksia. Kaksoiskäyttötuotteita kehittävien ja valmistavien toimijoiden kannattaa seurata valmistelun etenemistä tarkasti ja varautua hyödyntämään avautuvat rahoituskanavat. Kyse ei ole vain puolustuksesta – kyse on myös siitä, miten suomalainen osaaminen ja innovaatiot voivat palvella yhteiskuntaa monipuolisesti ja kestävästi.
Kommentit
Lähetä kommentti