Uudet työpaikat vihreää siirtymää edistämään
Keski-Suomessa hyvät näkymät
Vahvan osaamisen ja TKI-toiminnan tuotoksina puu jalostuu uusiksi tulevaisuuden biotuotteiksi, jo mainittujen uusiutuvien tekstiilien lisäksi myös paljon muuksi. Maakunnan bio- ja kiertotalousekosysteemi vahvistuu entisestään. Vihreä siirtymä etenee hienosti.
Keski-Suomeen on muotoutumassa myös vihreän siirtymän edellyttämä vahva IT- ja kyberturvallisuuskeskittymä, kiitos alan yritysten, mutta myös korkeakoulujemme osaamisen ja erityisesti juuri käynnistyneen DI-koulutuksen, joita ilman esimerkiksi teknologia- ja konsulttijätti Accenturen ja IT-alan suuryhtiö Solitan sijoittumiset Jyväskylään tuskin olisivat toteutuneet.
Huolta osaavan työvoiman saatavuudesta
Eväät kestävään kasvuun ja kansainväliseen viennin lisäämiseen ovat maakunnassa nyt olemassa. Positiivisia näkymiä heikentää kuitenkin samanaikaisesti huoli osaavan työvoiman saatavuudesta ja pitkäaikaistyöttömien määrän kasvusta. Puhutaan myös rakenteellisesta työttömyydestä ja kohtaanto-ongelmasta: työntekijöitä olisi kyllä tarjolla, mutta ei niille aloille, joilla kysyntää olisi. Monet perinteiset teollisuuden alat yskivät ja uusia työpaikkoja syntyy nyt vauhdilla vihreää siirtymää tukeville aloille, uusiutuvaan energiaan, vähähiilisyyteen, IT- sekä palvelualoille.
Kuinka saamme työttömät työnhakijamme ja vastavalmistuneet työllistymään? Millaisin keinoin taklaamme kohtaanto-haasteemme? Kuinka houkuttelemme tänne tarvitsemiamme osaajia, myös ulkomailta, tietäen, että samanaikaisesti globaali kilpailu osaajista kiihtyy?
Kaikki keinot käyttöön
Kaikki keinot on käytettävä. Jo nyt on tarjolla oppilaitosten järjestämän tutkintotavoitteisen koulutuksen ja oppisopimuskoulutusten lisäksi lukuisia erilaisia mahdollisuuksia lyhytkestoisempiin uudelleen- tai täydennyskoulutuksiin. Työnantajat ovat löytäneet myös ELYjen ja TE-toimistojen tarjoamat yhteishankintakoulutukset, joista suosituimman, rekrykoulutuksen avulla yritykset pystyvät kouluttamaan työnhakijoita työntekijöikseen juuri omiin tarpeisiinsa räätälöidysti. Työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton edistämiseen satsataan, Suomen veto- ja pitovoimaa lisätään monin tavoin ja kansainvälistä rekrytointia sujuvoitetaan, myös Keski-Suomessa.
Näköpiirissä oleva kestävä kasvu ja kansainvälisen kilpailukykymme vahvistuminen ei saa tyssätä osaajien puutteeseen. Metsä Springin ja Spinnovan kaltaisille innovatiivisille maailmanvalloittajille on löydyttävä osaavia tekijöitä. Vihreä siirtymä tulevaisuuden kestävän hyvinvoinnin edellytyksenä, muistetaan se kaikessa.
![]() |
Johtaja Pirkko Melville Keski-Suomen ELY-keskus |
Kommentit
Lähetä kommentti