Keski-Suomen ELY-keskus

Ajankohtaisia tarinoita Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminnasta

torstai 9. toukokuuta 2019

Suomen lajisto muutoksen kourissa - uhattuina ovat myös kaikille tutut haarapääsky ja hömötiainen

Ketokatkero on uhanalainen niittylaji, joka on taantunut laidunnuksen vähentyessä
 
Biologin vapaa-aika menee usein samoissa merkeissä kuin työt. Keski-Suomen ELY-keskuksessa tehtäväkenttääni kuuluu monien luonnonsuojelutehtävien ohella uhanalaisten lajien suojelun edistäminen. Vapaa-aikana harrastukseni ovat myös luontopainotteisia. Kerran kuussa istumme noin kymmenen muun kasviharrastajan kanssa Keski-Suomen luontomuseolla ja tutustumme kasvikokoelmaa ja valokuvia hyödyntäen eri kasviryhmiin.

Kasvikokoelmissa on runsaasti näytteitä 1900-luvun alkupuolelta ja jopa 1800-luvulta. Aiemmin kasvien keräily on yleinen harrastus. Itsestään selvää oli, että jokainen tutustui lajistoon jo kouluaikana oman kasvion keräämällä. Monet nykyisin uhanalaisiksi käyneet lajit ovat olleet aiemmin yleisiä. Esimerkiksi erittäin uhanalaista ketokatkeroa on kerätty aikanaan runsaasti ympäri Keski-Suomea. Nyt jäljellä on enää kymmenkunta paikkaa, ja melkein kaikkien osalta säilymisen edellytyksenä on aktiivisten hoitotoimien toteuttaminen.

Ketokatkero on perinnebiotooppilaji, joka on kukoistanut niitto- ja laiduntalouden aikana, mutta jonka kanta on hiipunut tehomaatalouden vallatessa alaa. Ketokatkeron jäljellä olevat kasvupaikat pitäisi saada laidunnuksen tai säännöllisen niiton piiriin, jottei laji häviäisi Suomesta.

Ketokatkero - kuten myös moni muu uhanalainen kasvilaji - voisi myös saada jalansijaa tienvarsista, jos tienvarsia hoidettaisiin niittämällä ne loppukesästä ja keräämällä pois niittojäte. Lisäksi pitäisi pystyä estämään haitallisen vieraslajin komealupiinin levittäytyminen kaikkialle tienvarsiin.

Uhattujen lajien joukkoon on noussut hyvinkin tuttuja lajeja

Maaliskuun alkupuolella julkistettiin uusi Suomen lajien uhanalaisuusarviointi. Tulokset ovat herättäneet huolta luonnosta kiinnostuneissa kansalaisissa. Uhanalaisia eivät ole enää vain ketokatkerot ja aarnimäihiäiset, sillä uhattujen joukkoon oli noussut yhä enemmän kaikille tuttuja lajeja, kuten haarapääsky ja hömötiainen. Lähes uhanalaisiksi eli silmälläpidettäviksi on linnuista luokiteltu mm. pyy ja ennen niin yleinen maatalousympäristön laji kiuru.

Uhanalaistuminen vyöryy eteenpäin vääjäämättä. Vanhojen metsien jäkälä-, sammal- ja lahottajasienilajisto hiipuu, ojitettujen soiden kämmekät katoavat ja avoimien niittyjen ja rantojen lajit eivät enää pärjää rannat valtaavalle ruovikoille. Eikä tässä kaikki: ilmastonmuutoksen eteneminen voi merkitä tunturilajiston merkittävää köyhtymistä jo lähivuosikymmeninä. Entä miten käy ihan tavallisen lajistomme? Saammeko enää tulevaisuudessa nauttia metsän antimista kuten mustikoista, jos pölyttäjät käyvät vähiin? Puhumattakaan viljelykasvien pölytyksen onnistumisesta!

 
Uhanalaisia niittylajeja voidaan auttaa niittämällä niiden kasvupaikkoja

Jokainen voi toimia!

On siis aika herätä ja ryhtyä toimiin! Ja näihin talkoisiin tarvitaan toimia niin julkisen vallan taholta, elinkeinonharjoittajilta ja yrityksiltä kuin yksittäisiltä kansalaisiltakin. Viime kädessä jo valintamme kuluttajina vaikuttavat. Voimme myös vaikuttaa päättäjiin monimuotoista elinympäristöämme puolustaen.

Luonnon ja uhanalaisten lajien eteen voi tehdä aktiivisia toimia. Pihapiiristä saa monimuotoisemman perustamalla niityn tai kasvattamalla perhosia ja mesipistiäisiä houkuttelevia ravintokasveja. Liiallinen siistiminen kannattaa myös unohtaa; pihan laitamille voi jättää pöheiköitä linnuille tai lehtikasoja siileille. Vieraslajeja voi torjua lenkkipolkunsa varresta ja kuntoilua voi harrastaa osallistumalla niittotalkoisiin.

Ehkäpä ketokatkero ja muut uhanalaiset lajit saadaan kuitenkin säilymään ja ilahduttamaan tulevia sukupolviakin! Sen eteen kannattaa jokaisen kantaa kortensa kekoon!

Biologi
Johanna Hallman
Keski-Suomen ELY-keskus


perjantai 26. huhtikuuta 2019

Koekuormituksia ja huolestunutta kansalaispalautetta



Otteita ELY-keskuksen siltainsinööri Jaatisen...eiku Mikkosen työstä

Oletko koskaan tullut miettineeksi maantiesiltojen yli ajaessasi, että on olemassa ammattikunta, joka työkseen muun muassa tarkkailee niiden kuntoa? Paitsi että vesistöjen ja muiden esteiden ylitys siltoja pitkin helpottaa meidän tavallistenkin ihmisten elämää, ne ovat aivan välttämättömiä elinkeinoelämälle. Siksi turvallisuusnäkökohtien lisäksi silloista on pidettävä hyvää huolta. ELY-keskusten siltainsinöörit tekevät tätä työtä.

Jari Mikkonen on Keski-Suomen ELY-keskuksen siltainsinööri. Kun haastattelin aikoinaan Jaria tätä julkaisua varten, jäi mielenkiintoista materiaalia niin paljon yli, että päätin avata hänen työtään vielä vähän lisää.

Tarinaa riittää, aloitetaan siltojen koekuormituksista.

 – Yhden sillan tiedän, että se on saanut pysyviä muodonmuutoksia näissä kokeissa. Silta ei kylläkään ollut meidän. Toisen tiedän, joka on tahallaan särjetty eli se koekuormitettiin murtoon saakka. Silta oli poistumassa muutenkin käytöstä.

 No, mikä järki siinä sitten oli?

– Haluttiin tutkia, kuinka paljon yli kuormitusohjeiden se kestää taakkaa. Varmuuskertoimet ovat sen verran rajuja, että ei siihen meinattu saada mahtumaan niin paljon painoa, että se särkyisi. Jatkuvalle liikenteelle ajokelvottomaksi meni kyllä, mutta ei sekään totaalisesti hajonnut, Jari muistelee.

Akkalan siltakompleksi Jyväskylässä
 
Koekuormitukset tehdään tavallisesti ihan normaaleilla raskailla ajoneuvoilla. Yrittäjät kuulemma vuokraavat kalustoa kuljettajineen ihan mielellään näihin testeihin.

 – Tuntihinnalla tulevat. Koekuormittaminen on pitkäveteistä hommaa, hyvin kuskeilla hermot kestää. Ensin merkataan kannelle akseleiden paikat eri autoille. Sitten niitä ajetaan sillalle, pysäytetään, liikutellaan, ajetaan kävelyvauhtia ja normaalivauhtia. Siihen menee koko päivä ja vielä hohhaillaan, että mitähän seuraavaksi. Muu liikenne pysäytetään testien ajaksi.

Kuormituksen edetessä tarvitaan lisäpainoja.

– Valmiiksi punnittuja betoniköntsiä saadaan betonitehtailta ja nosturifirmoilta. Niitä sitten nostellaan rekkojen kyytiin sitä mukaa kun uskalletaan. Kantavuusasiantuntijat sanovat kyllä, että paljonko laitetaan.

Sillan liikuntasaumalaitteen rakenteet ovat vaurioituneet

"Hep", huusivat melojat ja sukeltajat


Vuoden mittaan Keski-Suomen ELY-keskus saattaa teetättää pienimuotoisia parannustöitä jopa 40-50 sillalla. Kaidevauriot ovat yleisimpiä syitä toimenpiteisiin. Viranomaisten ja ylläpitourakoitsijoiden omien tarkastusten lisäksi hep-huutoja saattaa joskus tulla tavallisista kansalaisiltakin.

 – Joutsasta tuli kerran melojalta tieto, että sillasta tippuu paloja järveen. Puhelimessa pääsin kiinni sillan kohdasta, joten saatoin sillä kertaa todeta paikalla jo aiemmin itsekin käyneenä, että sillan kantavuuteen ja käyttöön tippumisilla ei ole vaikutusta. Toki alle ei kannata kenenkään mennä.

Toinen tapaus oli jo huolestuttavampi, kun harrastesukeltajat ottivat Kärkisten sillalta yhteyttä. Sillan yhden pylonin (kannatinpylväs, kirj. huom.) perustuksista oli lohjennut valtava betonilohkare.

– Säikähdin, että onko noin. Yhteydenotto aiheutti pahaa vipinää sielunelämässäni ja siinä meni pitkään piirustuksia katsellessa. Päädyin lopulta siihen, että sen täytyy olla sinällään vaaraton työbetonin palanen. Mutta pakkohan se oli varmistaa, kun kyse on tuon luokan rakenteista.

Jari käynnisti nopeasti vedenalaisen skannauksen. Selvisikin, että hänen ennakkotuumailunsa olivat osuneet oikeaan. Perustuksen työvalun pohja on repaleinen. Kun siitä on rakentamisen jälkeen purettu muotti pois, on työbetonin reunasta lohjennut muutaman sadan kilon painoinen lohkare. Kuormia kantava rakenne oli suunnitelmien mukaisissa mitoissa. Sukeltajalle toki vaarallista sukeltaa juuri niillä seuduin.

Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Aineistoa jäi vieläkin käytettäväksi, joten ehkä palaamme siltainsinöörimme sattumuksiin vielä myöhemmissä blogeissamme.

– Sen vielä sanon, että jos ihmiset huomaavat silloissa jotain selvästi tavallisuudesta poikkeavaa, ottakaa ihmeessä yhteyttä jatkossakin!

Teksti:


Viestintäasiantuntija
Santtu Lytsy
Keski-Suomen ELY-keskus


perjantai 22. maaliskuuta 2019

Liito-orava on yhtä yleinen kuin hirvi – miksi toista suojellaan ja toista metsästetään?

Olin saanut työtoveriltani aiheen blogikirjoitukseen suurin piirtein yllä olevalla otsikolla. Hetken mietin, osaisinko selittää asiaa riittävästi lyhyessä blogissa. Yritetään.

Usein uhanalaisen lajin suojelun tarpeellisuudesta ja keinoista puhuttaessa, mennään herkästi lakien, pykälien, direktiivien ja artikloiden taakse sekä viitataan yleisesti lajin taantumiseen. En siis ole ainakaan itse ehkä osannut riittävän selvästi tuoda esiin niitä syitä, miksi suojelutoimia ja ne mahdollistavia lakipykäliä tarvitaan. Asiaa pohtiessani huomasin, että otsikon lajiparilla, liito-oravalla ja hirvellä on itse asiassa hyvä havainnollistaa ja kertoa asiasta vähän tarkemmin. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on kaksi monin tavoin hyvin erilaista eläinlajia.


Liito-oravakannan ja hirvikannan kehitys

Vuonna 2006 Suomessa valmistui ensimmäinen koko maan kattava liito-oravan kannan arviointi. Tutkimuksen tuloksena saatiin liito-oravanaaraiden määräksi 143 000 yksilöä. Jos koiraita on suunnilleen yhtä paljon, oli liito-oravia tuolloin kaiken kaikkiaan noin 280 000 yksilöä. Samana vuonna hirvikannan vahvuus oli metsästyskauden päätyttyä noin 90 000 yksilöä, vaikka niitä oli juuri metsästetty noin 75 000 yksilöä. Alla olevasta kuvaajasta nähdään kyseisten lajien kantojen kehityksen suunnat Suomessa. Kuva vastaa hyvin otsikon kysymykseen. 





Sata vuotta sitten, Suomen itsenäistymisen aikoihin maassamme oli hirviä vain muutamia kymmeniä yksilöitä. Nykyisessä "hirveässä" tilanteessa tämä mahdollisuus ei tule heti mieleen. Hirvi on siis ollut Suomessa lähellä sukupuuttoa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun vuosikymmeninä. Myös hirvi on tarvinnut rauhoituksen välttyäkseen sukupuutolta maassamme. Nyt tilanne on se, että hirvikantaa yritetään pitää vakaana metsästyksellä, jotta lajin aiheuttamat taimikkotuhot ja liikenneonnettomuudet pysyisivät aisoissa.

Liito-oravakannan on puolestaan arvioitu olleen moninkertainen 1950-luvulla vuoden 2006 tutkimustulokseen nähden. Käytin kuvaajassa kertoimena lukua kolme, joka on pienin mahdollinen, kun puhutaan moninkertaisesta määrästä. Liito-oravakannan syöksy on jatkunut näihin päiviin saakka jyrkkänä. Juuri julkaistun Suomen lajien uhanalaisuus 2019 -arvioinnin mukaan liito-oravakantamme on pienentynyt v. 2006 arviosta vuoteen 2017 mennessä edelleen lähes 40 prosentilla (Huom! siis kymmenessä vuodessa). Kuvaajasta nähdään myös, että liito-oravia tosiaan on nykyisin suurin piirtein yhtä paljon kuin hirviä, jos hirvien talvikantamäärään lasketaan mukaan vuosittain metsästettävät noin 50 000 hirveä.

Mistä hirvikannan nousu ja liito-oravakannan lasku sitten johtuvat? Suurin syy on molemmissa tapauksissa sama ja se on sotien jälkeen tapahtunut metsien hakkuiden määrän voimakas kasvu. Hirvi on saanut taimikoista erittäin hyvän talviravintolähteen. Liito-orava on taas kärsinyt varttuneiden kuusivaltaisten sekametsien dramaattisesta vähenemisestä. Hirvi voi muuten hyvin paitsi, että sillä on suuri riski joutua metsästetyksi. Liito-oravan ongelmana on puolestaan se, että sille sopivat elinympäristöt alkavat olla vähissä. Pesäpaikkoja suojametsineen ei tahdo löytyä ja olemassa olevia häviää edelleen nopeaa tahtia.


Miten liito-oravan syöksykierre pysäytetään?

Suomi on lupautunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen vuoteen 2020 mennessä. Liito-oravan kohdalla kannan kehityksen suuntaa ei tuossa ajassa mitenkään ehditä muuttamaan. On huolestuttavaa, että vaikka liito-oravan suojelun eteen on tehty Suomessa enemmän töitä kuin minkään muun lajin, työn tulokset eivät näy parantuneena tilanteena. Tehdyillä toimenpiteillä kannan heikkenemistä on ehkä saatu hidastettua. Se on kuitenkin aika laiha lohtu.

Mikä liito-oravan sitten pelastaisi? Sukupuuttoon laji ei ihan vielä ole onneksi kuolemassa, mutta pieneksi kanta näyttää painuvan. Metsäluonnon monimuotoisuuden väheneminen on ollut muutenkin kuin pelkästään liito-oravien vähenemisen osalta huolestuttavan nopeaa. Niin kauan kuin metsät nähdään pelkkinä puuntuotantoyksiköinä, sama kehityssuunta jatkuu. Sirpaleisella luonnonsuojelualueverkostolla tilannetta ei voida korjata riittävästi.

Suomi on elänyt ja elää metsistä, mutta se tarkoittaa minusta muutakin kuin puun hyödyntämistä raaka-aineena. Jos emme pidä varaamme, osa Suomesta kuolee metsien mukana. Monimuotoisten metsiemme myyminen selluna ulkomaille on mielestäni iso synti. Metsissämme on runsaasti mahdollisuuksia moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin paperimassaksi. Ehkä meidän pitäisi jakaa metsämme siten, että osaa niistä hyödynnettäisiin nopeakasvuisina sellutehtaiden puupeltoina, mutta suurinta osaa hoidettaisiin jatkuvan kasvatuksen periaatteilla. Uskoisin, että liito-oravan kannan syöksykierteen katkaisisi jo pelkästään näiden muidenkin metsänkäyttömuotojen huomioon ottaminen metsänkäsittelyssä. Lajin suojelutoimia ei silloin välttämättä edes nähtäisi rasitteena, vaan laatupuun kasvatus, metsien virkistyskäyttö ja metsäluonnon monimuotoisuuden vaaliminen olisivat tosiaan tukevia metsänkäyttömuotoja. 


Aulis Jämsä
Biologi


tiistai 5. maaliskuuta 2019

Elämän eliksiiri ja kuinka sitä käytetään Keski-Suomessa



Kuka juo…

Leikkimielisessä vertailussa Keski-Suomen kotitalouksien vedenkulutuksesta suurimmiksi vedenkuluttajiksi nousivat Jämsä ja Uurainen, reilun 170 litran vuorokausikulutuksellaan asukasta kohden. Lähelle tätä suurusluokkaa ylsivät myös Hankasalmen, Jyväskylän, Kinnulan, Petäjäveden ja Pihtiputaan kuntien vedenkuluttajat. *

Vesipiheimmiksi kunniksi tässä vertailussa osoittautuivat Keuruu, Multia, Saarijärvi ja Toivakka, kaikki alle 100 l/as/vrk:n vedenkulutuksellaan. Keskimääräiseksi veden ominaiskulutukseksi Keski-Suomessa saadaan 133 l/as/vrk, mikä on hiukan alempana valtakunnan keskiarvoa, joka on 140.

Vertailu on tehty vuoden 2014 vedenkäyttötiedoista, jolloin oli käytettävissä kunnalliseen vedenjakeluun liittyneiden asukasluvun lisäksi eriteltynä myös vesilaitosten kotitalouksille toimittamat vesimäärät kyseisenä vuonna. Nämä lukemat ovat lähinnä suuntaa antavia, ja riippuvat liittyjämäärien ja vedenkulutuksen ilmoitustavan tarkkuudesta. Jos esimerkiksi maatiloja ei ole eritelty kotitalouksista, vedenkulutuslukema luonnollisesti kasvaa. Verkoston pituus ja kunto voivat osaltaan vaikuttaa melko suuriin eroihin näissä lukemissa kuntien välillä. Varmaa on kuitenkin, että varaa on yhä parantaa – ja pienentää hyvillä valinnoilla ylimääräistä vedenkulusta.

* Kunnan/kaupungin pääasiallisen vesihuoltolaitoksen vedenkäyttötilasto.

… ja mitä Keski-Suomessa?

Keski-Suomessa pohjavesi on yleensä hyvälaatuista ympäri maakuntaa. Niinpä vedenotta­moi­denkin toimittama talousvesi on pääsään­töi­sesti laadultaan hyvää. Useim­mi­ten ongelmana pohjavedessä on liiallinen syövyt­tä­vyys putkistoissa, jota säädellään erilaisin alkalointi­menetel­min. Joillakin vedenotta­moilla pohjavedessä esiintyy myös korkeahkoja rauta- ja mangaanipitoi­suuksia, mikä voi näkyä esim. pyykin värjäytymisenä ruskean tai mustan sävyiseksi.

Yksityisillä talouksilla on monenlaisia kaivoja. Kuilukaivojen veden tärkeimpiä laatuongelmia ovat liiallinen raudan, mangaanin tai nitraatin määrä, syövyttä­vyys tai huono hygieenisyys sekä pintavesien pääsy kaivoon. Porakaivojen vedenlaatua heikentävät yleensä rauta ja mangaani, kun taas lähteiden vedenlaatua saattaa huonontaa nitraatti. Muut ongelmat pohjavedelle aiheutuvat lähinnä maankäytön ja pohjaveden suojelutarpeen välisestä ristiriidasta.

Kunnan vedenottoon ja vedenjakeluun vaikuttaneita yksittäisiä pilaantumistapauksia on ollut viime vuosina muutama. Lisäksi yksityistalouksien kaivoissa vesi on ajoittain päässyt loppumaan kuivuuden takia. Vedenottamoille on rakennettu lisäkaivoja lähinnä kasvaneen kulutuksen takia.

Pohjavesien pinnat jatkavat laskuaan kohti kevätalhoaan. Olosuhteet lumen sulamisen aikaan määräävät pohjaveden pinnan nousun suuruuden. Kevättalvella saattaa kuitenkin yksityisissä talousvesikaivoissa olla veden vähyyttä.

Kirjoittajat:

Hydrogeologi Kari Ilmmer
Suunnittelija Okko Kiiski

Keski-Suomen ELY-keskus

perjantai 22. helmikuuta 2019

Mistä sen tietää, milloin on syytä pudotella lumia katolta? - ja muita virkamiestarinoita lumesta

Valtion valkoinen pakettiauto starttaa ELY-keskuksen autohallista lumisena aamuna 20. päivänä helmikuuta. Autoa kuljettaa vesistötarkastaja Petteri Kemppi. Petteri on lähdössä määrittämään lumen vesiarvoja luoteiseen Keski-Suomeen. Tämän kirjoittaja hyppäsi kyytiin.

Perille päästyämme kaivamme metsäsukset ja muut varusteet esille. Sitten suuntaamme kohti ensimmäistä mittauspaikkaa.

Minkä takia olemme täällä, Petteri? 
– Lumen vesiarvoa määrittelemässä eli paljonko lumi olisi vetenä, jos tämä olisi nestemäisessä olomuodossa.

Mittaukset aloitettiin hakkuuaukealta, jossa lumen määrä ja koostumus
eroavat usein metsämaastosta.


Miltä tilanne näyttää tällä hetkellä hakkuuaukealla? Paljonko lunta on neliöllä ja mikä sen syvyys on?
– No, tässä aukossa oli lunta 58 senttiä ja se painaa 128 kiloa neliöltä.

Miten tyypillisiä nuo lukemat ovat tälle vuodenajalle?
– Melko tyypillistä. Tuolla metsässä voi olla sitten vähän eri tilanne. Aukkopaikoillehan lunta kerääntyy enemmän.

Lumen määrää ja koostumusta mitataan useassa ympäristössä: aukoissa, mäntymetsässä, kuusimetsässä, lehtipuuvaltaisessa metsässä ja sitten vielä isommilla aukeilla.

Suksisauva ilman sompaa on kätevä mittatikku
lumen syvyyden mittaamiseen.

Olemme siirtyneet metsän puolelle.

Miltä täällä näyttää?
– Lunta on suurin piirtein 40 senttiä. Eli vajaat 20 senttiä vähemmän kuin tuolla aukealla. Mutta se painaa täällä vain 66 kiloa neliöltä. Tässä on siis vettä lumena paljon vähemmän kuin hakkuuaukealla, jossa lukema oli se 128. 

Eli metsässä se on höttöä pakkaslunta?
– Joo, ja tietenkin sitä oli vähempikin. Mutta näin se on vain erilaista se lumi eri paikoissa.

Tulevan kevään pinta- ja pohjavesien tilanne

Voitko tässä vaiheessa sanoa jotain ennusteita kevään tulvatilannetta ajatellen?
– Tietenkin tämän vesiarvon perusteella sitä arvioin. Voi olla paljonkin lunta, mutta jos sen vesiarvoltaan vähäistä, silloin todennäköisyys tulvillekin on vähäinen. Vielä on kuitenkin liian aikaista ennustaa tulvia, koska talvi on pahasti kesken.

Nyt pohjavedet ovat todella alhaalla, kuten ELY-keskuksen mittauksista voi havaita. 

Mikä olisi parasta pohjavesien nousun kannalta?
– Pitkä kevät ja hitaasti sulava lumi. Siinä on se, että tuolla alla on yleensä kuitenkin routaa. Että se routa sulaisi pois sieltä ja sitten vielä lunta sulaisi sen jälkeen. Mutta jos lumi sulaa nopeasti pois ennen roudan sulamista, sulamisvedet vain hulahtavat vesistöihin. Se ei maaperään ehdi imeytyä.

Tulokset merkitään vihkoon ja lähetetään
Suomen ympäristökeskukselle analysointia
ja koko maan kattavaa koosteen
tekoa varten.

Miten ilmastonmuutos näkyy vesiarvojen mittaamisessa?
– Lunta on vähemmän, sitä tulee myöhemmin ja se sulaa aiemmin.

Siinäpä se kiteytettynä. Mikään ei ole niin kuin ennen.

Mihin näitä tietoja syötetään ja miten niitä käytetään?
Suomen ympäristökeskus käyttää tietoja vesistömallien ennustamiseen, lähinnä siis tulvien ennustamiseen, mutta myös sen arvioimiseen, milloin on syytä pudotella lumikuormia kattorakenteiden päältä.

Että ei niitä lausuntoja julkisuuteen ihan hatusta vedetä. Vehviläisen Bertel näitä pääasiassa kattelee siellä, aika moni on varmaan lehdistä ja televisiosta Bertelin bongannutkin.

Havaitsijoista on pula - kiinnostaisiko sinua?


Petteri tekee lumisena aikana mittausreissuja kerran kuukaudessa puolenkuun aikaan. Keväällä tulva-ajan tuntumassa mittauksia toteutetaan kaksi kertaa viikossa. Yleensä mittaukset toteuttaa vapaaehtoinen havaitsija.

– Mää teen nämä kaksi piiriä, Kyyjärven ja Pihtiputaan, koska näihin ei ole saatu havaitsijoita. Aiemmin oli kyllä, mutta ne lopetti. Ei ole helppoa saada uusia tilalle. Ihmiset muuttavat maalta pois, ei ole nuoria ja vanhat ihmiset ovat liian vanhoja tätä tekemään.

Kaupungistuminen vaikuttaa moneen asiaan.


Onko tämä havainnoitsijoille täysin vapaaehtoispuuhaa? 
– Kyllä palkkio maksetaan. Luopuisin kiireiden takia mielelläni joko Pihtiputaan tai Kyyjärven piiristä. Jos joku nyt sattuisi innostumaan, yhteyttä minuun vaan. Olen Kyyjärvellä nähnyt kaksi kertaa saman kaverin hiihtämässä tuolla. Sen jälkeen vasta tuli mieleen, että alkaisikohan se vesiarvojen mittaajaksi. Ei sitä tiedä, jos vielä meidän tiemme kohtaavat.

Käytettävä välineistö on yksinkertainen. Kantavat metsäsukset ovat kaiken A ja O.

Teksti ja kuvat:
Santtu Lytsy
Keski-Suomen ELY-keskus