Joulu tulee maalta - miltä näyttää keskisuomalainen joulupöytä?


Joulu on hyvien makujen aikaa ja hyvä ruoka kuuluu olennaisena osana joulunviettoon. Omassa maakunnassamme viljellään, kasvatetaan ja jalostetaan upeita tuotteita, jotka sopivat erinomaisesti joulupöytään.

ELY-keskuksessa tehdään paljon maaseutuun, sen elinvoimaisuuteen ja maatalouteen liittyviä tehtäviä, eikä maakunnan elinkeinojen edistäminen ole niistä vähäisin. Meidän kaikkien etu on, että Keski-Suomessa on monipuolista ruuantuotantoa ja saamme ostettua omalle lautasellemme kestävästi ja turvallisesti tuotettuja elintarvikkeita.

Keski-Suomessa on lukuisia tiloja, jotka myyvät tuotteita tilamyymälöistä ja maakunnan päivittäistavarakaupat ovat ottaneet lähituotteita ilahduttavasti valikoimiinsa. Lisäksi on suoramyyntipisteitä ja reko-rinkejä, joista kuluttaja voi tilata tuotteita suoraan tuottajalta ja hakea ne sitten sovitusta pisteestä sovittuun aikaan. Ja mikäli jotain tuotetta ei löydy, niin aina voi heittää reko-ryhmälle kysymyksen. Juuri viikonloppuna, joku kyseli joulukuusenhakupaikkaa suoraan tilalta. Heti löytyi pari paikkaa.

Palataan kuitenkin ruokaan ja mietitään, miltä voisi näyttää paikallisista lähituotteista koottu joulupöytä?

Jouluiseen kalapöytään voi kattaa laukaalaisen Rossin kalan tuotteita  ja Martinmäen savukalatuotteita. Yllätysnumerona tänä vuonna voisi olla korpilahtelaista Järki-Särkeä.

Joulupöydän kunkkuna pidetään perinteisesti kinkkua. Pohjosahon tilan possu on maakunnankuulua, sieltä tulee meidänkin kinkku tänä vuonna. Vähän eksoottisempaa olisi valita joulupöytään mangalitzaa eli villasian kinkkua Petäjävedeltä Kohosen Farmilta.

Oivia valintoja pöydän kruunuksi ovat myös Kankaalan tilan kalkkunanliha, Kivijärveltä  ja Niemelän lammastilan herkullinen palvattu lammas.

Karjalanpaisti valmistuu vaikka herkullisesta jämsäläisen Karisalmen luomutilan ylämaankarjanlihasta tai Lehtolan tilan limousinesta. Keuruulaisen Taatilan tilan Vihtahousu-hillosta saa hyvän kaverin lihatuotteille.

Lihatuotteiden rinnalla maistuvat korpilahtelaisen Ylä-Tihtarin tilan perunat ja jouluiset laatikot valmistaa Ylä-Porkkalan tila Koskenpäältä. 

Palan painikkeeksi voi maistella Keuruun kellaripanimon kombuchaa  tai saarijärveläisen Riekon marjatilan kuohujuomaa.

Jälkiruoka valmistuu maakunnan mainioista marjoista. Kokeile tänä vuonna vaikka Lepomäen pensasmustikkaa Kuohulta. Poimi resepti. Kaurakeksin tilalle piparia ja makeutukseen maakunnan hunajaa Ahontuvan tarhoilta Uuraisilta. 

Jouluglögiksi kannattaa valita makuja Multialta eli Uitamon tuvan vaaleaa tai Markkulan marjatilan tummaa. Kahvit keitetään jyväskylässä paahdetusta Paahtimo Papun luomukahvista  ja tee Teeleidin valikoimasta. Joulutortut, piparitaikinan ja taatelikakun valmistaa kaikille sopivana gluteenittomana versiona Hankasalmen gluteenittomat leipomo.

Juustolautaselle herkkusuut valitsevat Jukolan juustoa Joutsasta  sekä tietenkin Valion aurajuustoa, jota tehdään koko maan tarpeisiin Äänekoskella.

Herkutella voi myös Foodin’n raakasuklaalla  ja tietenkin Pandan perinteisillä suklaakonvehdeilla.

Eikä siinä vielä kaikki. Tiloja, tuotteita ja myyntipisteitä on lukuisia muitakin, tämä lista olkoon inspiraationa omalle etsintäretkellesi. Ja mikäli et ihan kaikkea saa hankituksi tänä vuonna, niin ei hätää, joulu tulee taas vuoden päästä ja valtaosa näistä tuotteita sopii myös joulujen väliseen aikaan.

Tutustu myös Keski-Suomen ruokakarttaan.

Sitten tarvitaankin vain ripaus joulumieltä, valoa ja iloa. Tehdään tästä lähituotteiden täyttämä joulu ja osoitetaan kuluttajina, että arvostamme keskisuomalaisia ruuantuottajia ja viljelijöitä ihan käytännössä.
 
©aitomaaseutu.fi, Niina Rantakari.






 












Makoisaa ja rauhallista keskisuomalaista joulua kaikille! 


Tiia Rantanen
maaseutukoordinaattori















PS. Niin ja sen alussa mainitun joulukuusen pääsee ostamaan suoraan metsästä ainakin Nojosniemen tilalta, Vaajakoskelta. Äläkä unohda keskisuomalaisia puutarhoja, jotka tuottavat paljon joulukukkia, joita myydään kaupoissa ympäri maakunnan. Jämsäläisen Urosen puutarhan kukat koristivat Presidentin linnaakin itsenäisyyspäivänä. Paitsi lautasella, maakunnan joulu näkyy myös koristeluissa ja joulun tunnelmassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rauhoitettujen eläinten hallussapito, myynti ja vaihtaminen on kielletty

Uusi tieliikennelaki alkaa näkyä konkreettisesti myös Keski-Suomessa

Mikä juuri sinua innostaa?