Näin syntyy kotimaista energiaa, paikallisia tuotteita ja uusia työpaikkoja

Case Bika-hanke (= Biokaasuliiketoiminta ja -verkostot Keski-Suomessa)

Tiesitkö, että

· Saarijärvelle suunnitellaan uutta biokaasulaitosta,
· Viitasarella Ecolan suunnittelee yhteistyöhanketta kiertolannoitteista,
· Muuramessa aletaan kehittää biokaasuliiketoimintaa Bikasu Oy:ssa,
· Laukaan Tarvaalaan ekokoulun läheisyyteen suunnitellaan sekä yritys- ja asuinaluetta, joka mahdollisesti käyttäisi biokaasua energialähteenä ja
· Keuruulla kehitetään biometaanintankkauskonseptia?

Näiden saavutusten taustalla on ELY-keskuksen koordinoima Bika-hanke. Oleellista on se, että ravinteet kiertävät ja jalostuvat paikallisesti syntyneistä biomassoista. Syntyy kotimaista energiaa, paikallisia tuotteita ja uusia työpaikkoja.

Ja näin kaikki alkoi..

Elettiin vuotta 2016. Keski-Suomi eli keskellä syvintä lamaa. Ajatuksia biokaasusta oli ilmassa. Biokaasun tuotantoa oli kehitetty maakunnassa ja biokaasua liikennepolttoaineeksi oli jo tarjolla sekä Laukaassa että Joutsassa. Kiertotalous, vähähiilisyys, ilmastonmuutos ja hallituksen linjaukset vähäfossiilisten polttoaineiden edistämiseksi vauhdittivat hanketoimintaa alkuun.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Luonnonvarakeskus yhteistyössä hakivat biokaasun liiketoiminnan kehittämishankkeelle rahoitusta ELY-keskuksesta ja maaseuturahastosta. Hanketta lähdettiin edistämään aivan uudella otteella: hyödynnettiin liiketoimintaekosysteemiä Bika-hankkeessa.

Maaseudun biomassaa
Hanketoiminnalla vaikuttavuutta liiketoimintaekosysteemillä

Ekosysteemisessä hanketoiminnassa on oleellista tunnistaa innovatiivisen liiketoimintaekosysteemin tilaus ja kysyntä. Ekosysteemiliiketoiminta soveltuu hyvin uuden liiketoiminnan käynnistämiseen silloin kun bisnes on tuntematon eikä oikein tiedetä, mistä tulovirrat muodostuvat – kuten biokaasuliiketoiminnan osalta tilanne oli. Tuntematon toiminta on tehtävä tunnetuksi yrityksille, virkamiehille, tutkijoille ja kuluttajille.


Uuden liiketoiminnan alkuvaiheessa ELY-keskuksen tehtävä on tärkeä. Tehtävänä on huolehtia siitä, että uusi liiketoiminta saa vauhtia rattaisiin. ELY:llä on laaja-alainen näkemys hanketoiminnasta, investointien rahoituksesta ja kehittämispalveluista, rekrytointiosaamista, luvituksesta ja liikennejärjestelmistä.

”Uuden liiketoiminnan alkuvaiheessa ELY-keskuksen tehtävä on tärkeä" 

ELY:n on oltava mukana auttamassa ja löytämässä oikeat asiantuntijat orastavan liiketoiminnan tueksi. Liiketoimintaa voidaan edistää aktivointihankkeella, jossa ELY-keskuksen on syytä edelleen olla mukana seurantaryhmässä tai ohjausryhmässä jakamassa moniosaamistaan uuden liiketoiminnan tueksi. Rahoittajan vastuulla on huolehtia, että julkisilla verorahoilla saadaan tuloksia aikaan.

Tämä Keski-Suomen ELY-keskuksen auto käy biopolttoaineella
Onnistuneella hankkeella on aina selkeät, konkreettiset tavoitteet. Bika-hankkeen tavoitteena oli, että hanke saa aikaan 4-6 uutta yritysryhmää. Selkeät tavoitteet ja tavoitteisiin tähtäävät toimenpiteet ovat hankesuunnittelun kulmakiviä. Rahoittajan on vaadittava välitavoitteita sekä seurattava aikataulutettujen toimenpiteiden etenemistä. Hankkeen seurantaryhmän on pystyttävä tukemaan hanketta tavoitteiden saavuttamiseksi ja etsittävä keinoja hankeaikataulussa pysymiseen.

Päätösseminaari kutsuu mukaan aiheesta kiinnostuneet

ELY:n BiKa-hanke esittelee tuloksiaan avoimessa päätösseminaarissa. Hankkeen avulla on muodostettu yritysryhmiä biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuuksien eteenpäinviemiseksi. Yritysten työpajoissa on käsitelty biokaasun liiketoimintamalleja ja energian sekä ravinteiden hajautettua tuotantoa. Tervetuloa seminaariin mukaan keskustelemaan ja tapaamaan alan toimijoita!

”Hankkeen avulla on muodostettu yritysryhmiä biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuuksien eteenpäinviemiseksi.”


Asiantuntija
Merja Lehtinen
Keski-Suomen ELY-keskus



Kommentit

  1. Hyvä! Hienosti tässä on luodattu sitä, minkä tulisi olla ELY-keskuksen tehtävä. Ja kerrottu meidän aikaansaannoksista innostavasti ja yleisöä koskettavasti. Hyvä Merja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rauhoitettujen eläinten hallussapito, myynti ja vaihtaminen on kielletty

Uusi tieliikennelaki alkaa näkyä konkreettisesti myös Keski-Suomessa

Mikä juuri sinua innostaa?