Once Upon a Time in Etätyö




Historian suurin etätyökokeilu on ollut käynnissä jo yli puolitoista vuotta. Ulkopuolinen pakote, pandemia, on tarjonnut kipinän testata etätyötä myös niissä tehtävissä missä sen ei aiemmin ajateltu olevan laisinkaan mahdollista. Ja kuinka ollakaan: työt ovat tulleet hoidetuiksi!

Tämä ei silti tarkoita, että pakon sanelemana kaikki etätoteutukseen siirtynyt työ olisi järjestetty tehokkaasti, tuottavasti tai muutoinkaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tai että jatkossa kannattaisi tai ylipäätään voisi toimia samoin kuin tähän saakka. Nyt on aika suunnitella etä- ja hybridityö uusiksi ajatuksen ja ajan kanssa. 

Mukana urakoimassa ja uutta luomassa on Keski-Suomen ELY-keskuksen toteuttama ESR-rahoitteinen Monipaikka-hanke. 


Kadonneen etätyön metsästäjät


Kaikkia tehtäviä, joita on mahdollista tehdä paikasta riippumattomasti ei ole suinkaan vielä tunnistettu. Löytämistään odottavat uudet etätyötehtävät - toimialasta riippumatta - ovat kasvun avain. Kun monipaikkainen ja etänä tehtävä työ yleistyy, se mahdollistaa työvoimapulasta kärsiville yrityksille henkilöstön rekrytoinnin ulottamisen entistä laajemmalle alueelle, koska työ ei edellytä työntekijän muuttoa nykyiseltä kotipaikkakunnaltaan. Tämä on niin työnantajan kuin työntekijän etu, ja lopulta myös koko työmarkkinoiden etu, kun kohtaanto-ongelma helpottuu.

"Kun monipaikkainen ja etänä tehtävä työ yleistyy, se mahdollistaa työvoimapulasta kärsiville yrityksille henkilöstön rekrytoinnin ulottamisen entistä laajemmalle alueelle...

Monipaikkaisuus on mahdollisuus, vaikkei työnantajalla juuri nyt olisikaan työvoimasta pulaa: myös nykyisen henkilöstön nykyisten työtehtävien uudelleenjärjestelyllä voidaan saavuttaa tehokkuutta ja kasvua. Kokonaan tai osittain etänä työskentely mahdollistaa joustavampia työskentelyolosuhteita yritysten nykyiselle henkilöstölle ja lisää siten työhyvinvointia.


Kolmannen asteen etäyhteys

Etätyön laajempi käyttö vaatii aiemmasta poikkeavaa otetta työn organisointiin ja johtamiseen. Etätyötä tekevän perehdytykseen tarvitaan myös hyviä, uusia toimintamalleja. On eri asia toteuttaa rekrytointi ja työhönotto paikan päällä kuin vaikkapa toiselta puolelta Suomea. Myös käytettävien työkalujen, kuten tietokoneiden, puhelinten, oheislaitteiden ja järjestelmien vaatimukset muuttuvat hybridityön lisääntyessä. Miten tämä kaikki tapahtuu käytännössä?

"Etätyön laajempi käyttö vaatii aiemmasta poikkeavaa otetta työn organisointiin ja johtamiseen. 

Tätä kaikkea Monipaikka-hanke selvittää seuraavat pari vuotta esimerkiksi juuri sinun yrityksesi kanssa. Emme tyydy kokoamaan vain luontaisesti etätyöhön sopivia tehtäviä, vaan etsimme aktiivisesti kaikkien toimialojen tehtävistä uusia kokonaisuuksia, joita voidaan tehdä digitaalisesti ja monipaikkaisesti.


Kourallinen hybridityötä

Tiivistetysti Keski-Suomen ELY-keskuksen toteuttama Monipaikka-hanke (ESR)

  • perehdyttää työnantajia etä- ja hybridityön perusteisiin mm. koulutusten ja seminaarien avulla
  • etsii ja löytää yritysten toiminnoista työtehtäviä, joita on mahdollista tehdä paikasta riippumattomasti
  • jakaa hybridityön onnistumisia ja toimivia käytänteitä
  • auttaa kehittämään yrityskohtaisesti räätälöidyt etätyökäytänteet
  • etätyön kestävän hyödyntämisen keinoin helpottaa osaajapulaa, parantaa tuottavuutta ja lisää työhyvinvointia

Yrittäjä! Oltiinpa teidän yrityksessänne etä- ja hybridityön suhteen vasta alkutaipaleella tai jo pidemmälle ehtineitä, niin ota yhteyttä: suunnitellaan yhdessä seuraavaa askelta. Tavataan teillä, meillä tai etäyhteyksin.

Lisätietoa: https://www.ely-keskus.fi/web/monipaikka


Projektipäällikkö Jari Luostarinen
p. 0295 024 206

Projektisuunnittelija Taneli Minkkinen
p. 0295 024 727

etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rauhoitettujen eläinten hallussapito, myynti ja vaihtaminen on kielletty

Uusi tieliikennelaki alkaa näkyä konkreettisesti myös Keski-Suomessa

Mikä juuri sinua innostaa?