Paluu mansikkapaikoille -perinnebiotooppeja inventoimassa

Kapean salmen takana on iso laidunsaari. Alkukesän helteet päättyvät kesäkuun viimeisen päivän sateeseen. Sadepäivän aamuna Keski-Suomen ELY-keskuksen biologit astuvat veneeseen ja soutavat salmen yli saareen kartoittamaan sen perinnebiotooppeja. Tässä jutussa kerrotaan mitä perinnebiotoopit ovat ja miksi niiden hoitaminen ja säilyttäminen on tärkeää. Samalla selviää miten ja miksi perinnebiotoopeista kerätään tietoa ja pyritään saamaan kohteita hoitoon osana ympäristöministeriön valtakunnallista Helmi-elinympäristöohjelmaa.

Vielä viisikymmentä vuotta sitten Viljamensaaren ainoat asumukset olivat pari torppaa ja niiden ympärillä pienet peltotilkut. Karja laidunsi keväästä syksyyn vapaana saaren metsissä ja rannoilla etsien sieltä itselleen ravinnon, juomaveden ja suojan. Lisäksi rantaniittyjä niitettiin viikatteella karjanrehuksi. 2000-luvulle tultaessa torpat ovat vaihtuneet rantojen kesämökkeihin, mutta saaren metsät ja rannat ovat edelleen laidunkäytössä. Viljamensaari Jyväskylän Korpilahdella on Keski-Suomen suurimpia perinnebiotooppikohteita.

Perinnebiotooppi, perinnemaisema ja luonnonlaidun -rakkaalla lapsella on monta nimeä

Perinnebiotooppi- ja perinnemaisema-termit otettiin käyttöön 1990-luvulla, kun ympäristöhallinnossa oli käynnissä perinneluontotyyppien ensimmäinen inventointikierros. Tuolloin myös Viljamensaaressa inventoitiin saaren eteläosan metsälaitumet, hakamaat ja niityt paikallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi.

Perinnebiotooppi eli perinneluontotyyppi on elinympäristö, joka on syntynyt pitkän ajan kuluessa perinteisen maatalouden eli laidunnuksen ja niiton myötävaikutuksella. Tällaisia kulttuurivaikutteisia luontotyyppejä ovat mm. erilaiset niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Alueille on kehittynyt pitkään jatkuneen hoidon tuloksena erityislaatuiset ominaispiirteet ja lajisto. Usein tällaisista alueista voidaan puhua yleisesti myös luonnonlaitumina.

Perinnemaisema on perinnebiotooppi ja siihen liittyvä rakennettu ympäristö, johon kuuluvat perinteisen maatalouden synnyttämät rakennukset ja rakennelmat, esimerkiksi kiviaidat, ladot ja kaskirauniot.

Ympäristöministeriön valtakunnallisessa Helmi-elinympäristöohjelmassa alueelliset ELY-keskukset päivitys- ja täydennysinventoivat perinnebiotooppeja. Lisäksi arvokkaita hoidotta olevia kohteita pyritään myös saamaan hoitoon. Keski-Suomen ELY-keskuksessa perinnebiotooppeja kartoittavat biologit Jukka Mattlar ja Marjaana Hassani.

Jo ennen maastoon lähtöä biologit tekevät taustatyötä ja selvittävät mitä kaikkea tietoa perinnebiotooppikohteesta on olemassa entuudestaan. Erilaiset paikkatieto-ohjelmat ja tietojärjestelmät ovat päivittäisessä käytössä. Myös vanhat kartat ovat yksi avain perinnebiotooppien maankäytön historian selvittämiseen. Varsinkaan isoilla perinnebiotooppikohteilla ei voi koluta tarkkaan joka kuviota. Hyvin tehdyn pohjatyön ansiosta maastossa voidaan keskittyä kaikkein potentiaalisimpiin kuvioihin. Viljamensaareen rantautumisen jälkeen tutkitaan karttoja ja tehdään suunnitelma siitä, miten n. 60 hehtaarin inventointiala otetaan yhdessä työpäivässä haltuun. Sitten Jukka suuntaa saaren pohjoispäähän tutkimaan rantaniittyjä ja Marjaana puolestaan kohti eteläosan metsiä.

Perinnebiotoopit -luontomme helmet

Suomessa on nykyisin laidunnuksen ja muun hoidon piirissä vain noin 30 000 hehtaaria perinnebiotooppeja. Vuonna 2018 julkaistussa Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa kävi ilmi, että kaikki perinnebiotooppien luontotyypit ovat uhanalaisia. Arvioinnin kohteena olevista perinnebiotooppien 40 luontotyypistä 38 arvioitiin koko maassa äärimmäisen uhanalaiseksi (CR) ja kaksi erittäin uhanalaiseksi (EN). Hakamaat, niityt ja metsälaitumet tarvitsevat jatkuvaa hoitoa, jotta ne eivät kasva umpeen. Helmi-ohjelman tavoitteena on kunnostaa 15 000 hehtaaria perinnebiotooppeja vuoteen 2023 mennessä.

”Perinnebiotoopit ovat eliölajitiheydeltään Suomen luonnon kuumia pisteitä” sanoo Jukka, samalla kun tutkii rantaniityn kasvillisuutta. Maastossa perinnebiotoopeilta kerätään tietoa ennen kaikkea kasvilajistosta. Valtalajit ja kaikki havaittavat uhanalaiset ja huomionarvoiset lajit kirjataan ylös. Tämän rantaniityn valtalajeja ovat viitakastikka, järvikorte, nurmilauha, ranta-alpi ja niittykäenkukka. Mitä monipuolisempi kasvillisuus, sitä monimuotoisemman elinympäristön se tarjoaa myös muille eliöryhmille. Jukka muistuttaa myös perinnebiotooppien maisemallisesta merkityksestä: ”Puoliavoimet, laidunnetut luontotyypit koetaan keskimäärin miellyttävinä ympäristöinä.”

Perinnebiotooppien inventoijilta vaaditaan vankkaa biologista osaamista. Hyvän lajintuntemuksen lisäksi tarvitaan kykyä tyypitellä, rajata ja arvottaa perinneluontotyyppejä. Työssä noudatetaan valtakunnallista perinnemaisemien inventointiohjetta ja tiedot kerätään inventoitavilta kohteilta systemaattisesti. Työtä tehdään säässä kuin säässä. Jukan sadesään strategiana on kirjoittaa muistiinpanoja pystyasennossa olevalle paperille, jolloin kastuvaa pinta-alaa on mahdollisimman vähän. Inventoijat ottavat myös paljon valokuvia ja tallentavat kuvioiden sijaintitietoa karttaohjelmilla. 

Sillä välin kun Jukka kartoittaa saaren rantaniittyjä Marjaana on ehtinyt saaren eteläosan lehtoalueille. Viljamensaaren luonto on rehevää ja monimuotoista, suuri osa saaresta on luonnonsuojelualuetta. Saaressa on säilynyt myös jonkin verran avoimia vanhoja peltoja. Niiden reunoilla pienruohoniityt vaihettuvat metsälaitumiin. Marjaana esittelee tuoreen pienruohoniityn lajistoa, jossa muiden muassa kurjenkellot ja ketoneilikat aloittelevat kukintaansa. Perinnebiotooppien hoitaminen vaalii monenlaisia arvoja. ”Näiden alueiden syntyminen on vaatinut monien sukupolvien työn. Perinnebiotooppien hoitaminen on myös kulttuuriperinnön säilyttämistä”, sanoo Marjaana.

 

Aikaisempina vuosikymmeninä Viljamensaaressa laidunsi lypsykarja, jota käytiin mantereelta lypsämässä päivittäin. Sittemmin saari oli monta kesää orivarsojen yhteislaitumena. Nyt aluetta laiduntaa lauma hiehoja, jotka on kuljetettu saareen lautalla alkukesästä.  Kovin monta vilausta laiduneläimistä ei päivän aikana näy, mutta lopulta niistä saadaan näköhavainto saaren pohjoispään rantametsästä.

Miten säilyttää mansikkapaikat

Suurimpana riskinä perinnebiotooppien säilymiselle on hoidon loppuminen. Perinnebiotoopit voivat jäädä pois laidunnuksesta, jos esimerkiksi karjatilan sukupolvenvaihdoksessa ei löydy jatkajaa tai tilanpito keskittyy suurempiin yksiköihin. Toisaalta Keski-Suomessakin on monia positiivisia esimerkkejä aloittavista eläintiloista, vuokraeläinpalveluista ja laiduntauon jälkeen uudelleen laidunkäyttöön otetuista, ennallistettavista perinnebiotoopeista. Perinnebiotooppeja voidaan oikealla hoidolla palauttaa, vaikka välillä olisi ollut laiduntaukoja. Tällöin palautuminen kuitenkin vaatii kuitenkin aikaa ja esimerkiksi rehevöityneiden niittyjen tapauksessa köyhdyttämistä lajiston monipuolistumiseksi. ELY-keskusten perinnebiotooppien hoitajille kanavoima maatalouden ympäristökorvaus ja ei-tuotannollinen investointikorvaus ovat merkittäviä perinnebiotooppien hoidon tukia, jotka ovat mahdollistaneet monien kohteiden hoidon ja ennallistamisen.

ELY-keskukset kartoittavat perinnebiotoopit vuoteen 2021 mennessä. Nykyisin hoidossa olevien kohteiden säilymistä tuetaan ja myös hoidon laatua pyritään parantamaan neuvonnan avulla. Lisäksi hoidotta olevista arvokkaista kohteista valitaan kartoitusten perusteella Helmi-ohjelman hoito- ja kunnostuskohteita. Kunnostettujen perinnebiotooppien jatkuva hoito turvataan maatalouden ympäristösopimusten ja uuden, monimuotoisuuden turvaamiseen tukemiseen kehitettävän valtiontuen avulla. 

Ahomansikat alkavat kypsyä. Monille meistä metsämansikoiden kerääminen ja pujottaminen heinään on jo lapsuudesta tuttua puuhaa. Perinnebiotoopit ovat luontomme mansikkapaikkoja, näiden alueiden tunnistaminen, kartoittaminen ja hoitaminen on tärkeää arvojen säilyttämiseksi.

Saari inventoitu! Koko päivän satoi vettä, mutta vielä jaksaa hymyilyttää. Jukka ja Marjaana kertovat, että työssä motivoi halu säilyttää luonnon monimuotoisuutta ja auttaa perinnebiotooppien hoitoon saamisessa.   Maastokäynnin jälkeen työ jatkuu toimistotyönä tehtävänä tietojen tallentamisena valtakunnalliseen ULJAS-tietojärjestelmään. Se tehdään kuitenkin keskitetysti syksymmällä. Kesäkuukaudet käytetään tehokkaasti maastossa.

Lisää Helmi-elinympäristöohjelmasta: www.ym.fi/helmi

Teksti ja kuvat
Liisa Horppila-Jämsä
Ylitarkastaja
Keski-Suomen ELY-keskus

 

(kuvat 3 ja 8 Jukka Mattlar)