Keski-Suomen ELY-keskus

Ajankohtaisia tarinoita Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminnasta

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Liito-orava on yhtä yleinen kuin hirvi – miksi toista suojellaan ja toista metsästetään?

Olin saanut työtoveriltani aiheen blogikirjoitukseen suurin piirtein yllä olevalla otsikolla. Hetken mietin, osaisinko selittää asiaa riittävästi lyhyessä blogissa. Yritetään.

Usein uhanalaisen lajin suojelun tarpeellisuudesta ja keinoista puhuttaessa, mennään herkästi lakien, pykälien, direktiivien ja artikloiden taakse sekä viitataan yleisesti lajin taantumiseen. En siis ole ainakaan itse ehkä osannut riittävän selvästi tuoda esiin niitä syitä, miksi suojelutoimia ja ne mahdollistavia lakipykäliä tarvitaan. Asiaa pohtiessani huomasin, että otsikon lajiparilla, liito-oravalla ja hirvellä on itse asiassa hyvä havainnollistaa ja kertoa asiasta vähän tarkemmin. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on kaksi monin tavoin hyvin erilaista eläinlajia.


Liito-oravakannan ja hirvikannan kehitys

Vuonna 2006 Suomessa valmistui ensimmäinen koko maan kattava liito-oravan kannan arviointi. Tutkimuksen tuloksena saatiin liito-oravanaaraiden määräksi 143 000 yksilöä. Jos koiraita on suunnilleen yhtä paljon, oli liito-oravia tuolloin kaiken kaikkiaan noin 280 000 yksilöä. Samana vuonna hirvikannan vahvuus oli metsästyskauden päätyttyä noin 90 000 yksilöä, vaikka niitä oli juuri metsästetty noin 75 000 yksilöä. Alla olevasta kuvaajasta nähdään kyseisten lajien kantojen kehityksen suunnat Suomessa. Kuva vastaa hyvin otsikon kysymykseen. 





Sata vuotta sitten, Suomen itsenäistymisen aikoihin maassamme oli hirviä vain muutamia kymmeniä yksilöitä. Nykyisessä "hirveässä" tilanteessa tämä mahdollisuus ei tule heti mieleen. Hirvi on siis ollut Suomessa lähellä sukupuuttoa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun vuosikymmeninä. Myös hirvi on tarvinnut rauhoituksen välttyäkseen sukupuutolta maassamme. Nyt tilanne on se, että hirvikantaa yritetään pitää vakaana metsästyksellä, jotta lajin aiheuttamat taimikkotuhot ja liikenneonnettomuudet pysyisivät aisoissa.

Liito-oravakannan on puolestaan arvioitu olleen moninkertainen 1950-luvulla vuoden 2006 tutkimustulokseen nähden. Käytin kuvaajassa kertoimena lukua kolme, joka on pienin mahdollinen, kun puhutaan moninkertaisesta määrästä. Liito-oravakannan syöksy on jatkunut näihin päiviin saakka jyrkkänä. Juuri julkaistun Suomen lajien uhanalaisuus 2019 -arvioinnin mukaan liito-oravakantamme on pienentynyt v. 2006 arviosta vuoteen 2017 mennessä edelleen lähes 40 prosentilla (Huom! siis kymmenessä vuodessa). Kuvaajasta nähdään myös, että liito-oravia tosiaan on nykyisin suurin piirtein yhtä paljon kuin hirviä, jos hirvien talvikantamäärään lasketaan mukaan vuosittain metsästettävät noin 50 000 hirveä.

Mistä hirvikannan nousu ja liito-oravakannan lasku sitten johtuvat? Suurin syy on molemmissa tapauksissa sama ja se on sotien jälkeen tapahtunut metsien hakkuiden määrän voimakas kasvu. Hirvi on saanut taimikoista erittäin hyvän talviravintolähteen. Liito-orava on taas kärsinyt varttuneiden kuusivaltaisten sekametsien dramaattisesta vähenemisestä. Hirvi voi muuten hyvin paitsi, että sillä on suuri riski joutua metsästetyksi. Liito-oravan ongelmana on puolestaan se, että sille sopivat elinympäristöt alkavat olla vähissä. Pesäpaikkoja suojametsineen ei tahdo löytyä ja olemassa olevia häviää edelleen nopeaa tahtia.


Miten liito-oravan syöksykierre pysäytetään?

Suomi on lupautunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen vuoteen 2020 mennessä. Liito-oravan kohdalla kannan kehityksen suuntaa ei tuossa ajassa mitenkään ehditä muuttamaan. On huolestuttavaa, että vaikka liito-oravan suojelun eteen on tehty Suomessa enemmän töitä kuin minkään muun lajin, työn tulokset eivät näy parantuneena tilanteena. Tehdyillä toimenpiteillä kannan heikkenemistä on ehkä saatu hidastettua. Se on kuitenkin aika laiha lohtu.

Mikä liito-oravan sitten pelastaisi? Sukupuuttoon laji ei ihan vielä ole onneksi kuolemassa, mutta pieneksi kanta näyttää painuvan. Metsäluonnon monimuotoisuuden väheneminen on ollut muutenkin kuin pelkästään liito-oravien vähenemisen osalta huolestuttavan nopeaa. Niin kauan kuin metsät nähdään pelkkinä puuntuotantoyksiköinä, sama kehityssuunta jatkuu. Sirpaleisella luonnonsuojelualueverkostolla tilannetta ei voida korjata riittävästi.

Suomi on elänyt ja elää metsistä, mutta se tarkoittaa minusta muutakin kuin puun hyödyntämistä raaka-aineena. Jos emme pidä varaamme, osa Suomesta kuolee metsien mukana. Monimuotoisten metsiemme myyminen selluna ulkomaille on mielestäni iso synti. Metsissämme on runsaasti mahdollisuuksia moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin paperimassaksi. Ehkä meidän pitäisi jakaa metsämme siten, että osaa niistä hyödynnettäisiin nopeakasvuisina sellutehtaiden puupeltoina, mutta suurinta osaa hoidettaisiin jatkuvan kasvatuksen periaatteilla. Uskoisin, että liito-oravan kannan syöksykierteen katkaisisi jo pelkästään näiden muidenkin metsänkäyttömuotojen huomioon ottaminen metsänkäsittelyssä. Lajin suojelutoimia ei silloin välttämättä edes nähtäisi rasitteena, vaan laatupuun kasvatus, metsien virkistyskäyttö ja metsäluonnon monimuotoisuuden vaaliminen olisivat tosiaan tukevia metsänkäyttömuotoja. 


Aulis Jämsä
Biologi


1 kommentti:

  1. Hienosti tuo graafi havainnollistaa sitä, miten tässäkään asiassa ei ole viisasta katsoa vain nykyhetkeä, vaan täytyy tietää ja ymmärtää myös kehityskulkuja.

    VastaaPoista