Keski-Suomen ELY-keskus

Ajankohtaisia tarinoita Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminnasta

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Kansainvälisty Keski-Suomesta – esimerkkinä Venäjä

Team Finland kokoaa yhteen kaikki valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut yrityksiä palvelevaksi verkostoksi ”maakunnasta maailmalle”-hengessä. Kävimme kollegojen kanssa tutustumassa Pietarin vientimahdollisuuksiin ja kuuntelemassa erityisesti Stockmannin herkkuosaston toiveita meidän maakunnillemme.

Stockmannilla oli sattumalta meneillään Suomi-päivät. Meikäläiset elintarvikkeet saivat hienosti näkyvyyttä. Tarjolla oli muun muassa Pandan Suomi-konvehteja maistiaisiksi ja uutuustuotteita oli esillä parhailla paikoilla, kuten esimerkiksi minun suosikkini Spelttimuro. Paikalla oli myös Venäjän TV5. Oli kiva katsoa heidän uutiskatsaus netistä jälkikäteen. Minä en edes vilahda kuvassa, koska kuvasin omaa videota sinua varten. Miltä näyttää, sopisiko sinunkin tuotteesi tänne?


Vientiä Venäjälle pakotteista huolimatta – maaseudun pienet yritykset, teitä kaivataan!


Vienti Venäjälle kärsii tällä hetkellä pakotteista ja muista rajoituksista. Mutta tämä koskee pääasiassa eläinperäisiä tuotteita. Stockmannilta esitettiin toive saada myyntiin esimerkiksi marjamehuja, myslejä, hilloja ja vettä sekä hunajaa (onkohan se eläinperäistä…?). Myös pienet sarjat ja sesonkituotteet sopivat heille, kaiken ei tarvitse heti olla suurta. Ja vielä yksi hyvä uutinen. Tuotekehitystä ei sinun tarvitse viedä ”kotona” kovin pitkälle vaan keskustelut voit aloittaa maahantuojan kanssa heti kun vienti alkaa sinua kiinnostaa.

Tässä on mahdollisuus maaseudun pienille yrityksille. Jos vain kapasiteettia on, markkinoita näyttäisi löytyvän varsin kätevästi. Ja jos tuntuu siltä, että omat resurssisi ovat liian rajalliset, saattaisitte yhteistyöllä saada kasaan sen verran, että kuorma kannattaa viedä. Laitapa minulle viestiä omista mahdollisuuksistasi, niin jutellaan lisää.

Lisää keinoja Venäjän markkinoille


Yksi keino vientiin on oman tuotantolaitoksen perustaminen Venäjälle. Tämä poistaa osan pakotteiden asettamista rajoituksista ja tuotteelle saattaa saada ”made in Russia” –leiman, joka antaa huomattavaa kilpailuetua. Kuvassa Skaala Oy:n edustaja Lauri Hautanen. Katso hänen haastattelunsa ja tehdasvierailu videoltani. Tämä viennin vaihtoehto voisi sopia yritykselle, jonka teknologiaa hyödynnetään eläinperäisten tuotteiden jalostukseen.




Eikä tässä vielä kaikki. Samalla reissulla tapasin Suomen Pietarin instituutin uuden johtajan Sani Kontula-Webbin. Olipa kiva ojentaa hänelle uunituore taidekirja, keskisuomalaisen Maria Kuparin Mosaiikkia! Ei, tästä ei ole videota – tällä kertaa. Mutta selfie on tässä sentään. 



No niin, tämmöistä tällä erää. Maakunnasta maailmalle on monta tapaa. Otathan yhteyttä niin katsotaan miten sinun tuotteesi, palvelusi tai teknologiasi saadaan sinne. Hyödynnä ruplan edullinen kurssi ja käy itse tutustumassa Pietarin kulttuuritarjoomaan ja siinä sivussa Stockmannin
herkkuosastoon.


Team Finland-koordinaattori
Jouni Hynynen
Keski-Suomen ELY-keskus










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti